Tornion Rotaryklubi

Uutisia

RSS

Mikä on Rotary?

 

Service Above Self - Palvelu itsekkyyden edelle

Rotary  on kansainvälinen aatteellinen järjestö, johon kuuluu noin1,2 miljoonaa jäsentä 160 maasta, miehiä ja naisia. Jäsenet toimivat paikallisissa rotaryklubeissa ja muodostavat maan kattavan ja myös kansainvälisen verkoston. Järjestö on perustettu Chicagossa 23. helmikuuta 1905. Suomessa on 300 rotaryklubia, joissa on yhteensä noin 12 000 jäsentä.

Rotaryjärjestö kasvattaa jäsenensä toimimaan järjestön tunnuslauseen Palvelu Itsekkyyden Edelle ("Service Above Self") hengessä. Tämä tarkoittaa pyrkimistä hyviin asioihin ja ympäröivän yhteiskunnan myönteiseen kehittämiseen. Rotarysäätiö, jonka kautta suurimmat rotarypanostukset kanavoituvat, muotoilee selkeäksi tehtäväkseen: "Doing Good in the World".

 

Lokakuu 2019

Ei tapahtumia
Lokakuu 2019
40 1 2 3 4 5 6
41 7 8 9 10 11 12 13
42 14 15 16 17 18 19 20
43 21 22 23 24 25 26 27
44 28 29 30 31